perjantai 15. helmikuuta 2013

Liikuntaa ja shoppailua

Tääkin viikko on mennyt ihan hurjan nopeesti. Harjottelussa on edelleen mennyt kivasti, ja siellä on koko ajan vaan kivempaa kun tutustuu ihmisiin paremmin ja tottuu paikan rutiineihin. Avustan siis päivittäin urheilulajeissa, ja on tullut sellanen olo, että pitäis itekin jotain tehdä. Välillä on tullut käytyä lenkillä mutta haluisin vähän tehdä jotain muutakin.

Luin yhdestä naistenlehdestä lajista Barre Pilates, joka on sekoitus pilatesta, joogaa ja balettia. Lehdessä luki, että tunnit olis jotain 29 dollarin (22,50e) paikkeilla, ei mikään sopiva summa mun budjetille. Ajattelin, että aika hyvää tuuria olis jos sellasta kuitenkin jostain läheltä löytyis kun taitaa olla aika uus juttu. Onnekseni googletin ja löysin Pilates & Jooga -salin ihan mun läheltä, jossa on kyseisiä tunteja. Ja yksi tunti maksaa vain 10 dollaria (alle 8e)! Oon nyt muutaman kerran käynyt siellä ja tykkään tosi paljon! Tänään kokeilin myös joogaa ja oli niin rentouttavaa, että taidan jo pian mennä nukkumaan (kello on täällä nyt yhdeksän illalla). Että niinkin railakas perjantai-ilta mulla. Mutta huomenna olis sitten tarkotus lähteä viettämään iltaa yhden harjottelupaikan työntekijän ja tämän kavereiden kanssa. Ensi viikonloppuna matkaan Sydneyyn! En malta odottaa!

Eilen vietin ystävänpäivää shoppailemalla Harbour townissa. Sinne tuodaan tuotteita, jotka pitää ottaa pois myynnistä muista liikkeistä. Siellä ne sit myydään halvemmalla pois! Oon pihistellyt tähän mennessä shoppailujen kanssa, mutta eilen ajattelin, että oon ollut jo kuukauden täällä, niin eiköhän mun oo jo aika vähän shoppailla :D En mitenkään järjettömästi ostellut mutta vähän jotain ;) Olis kiva laittaa vähän kuvia mun ostoksista mutta nyt tulee vaan tällanen tylsä teksti-päivitys. Pitää pian laittaa kuvia myös mun huoneesta, että näätte mun tämänhetkisen kodin.

Myöhästyneet ystävänpäiväntoivotukset kaikille! <3

lauantai 9. helmikuuta 2013

Viikon kuulumiset!

Viime viikonloppuna lähdettiin pieneen Mondure -maalaiskylään Hannan kaverin Danin vanhempien luokse. Mun matkustusviikonloppu alkoi, kun perjantai-iltana menin Gold Coastilta Brisbaneen junalla. Viereisistä kaupungeista on kyse, mutta hyvällä tuurilla jouduin odottamaan muutamaa bussia 40 minuuttia ja kun saavuin juna-asemalle, oli juna juuri lähtenyt ja seuraavaa piti odottaa myös n. 40 minuuttia. Loppujen lopuksi mulla meni neljä tuntia että pääsin Hannan luokse. Saan kyllä olla kiitollinen että muina kertoina mua on kuskattu Gold Coast-Brisbane välillä.

Nerang-rautatieasemalla

Lauantai-aamuna lähdettiin ajamaan. Ajomatka kesti noin kolme tuntia. Mondure sijaitsee Kingaroy-kylän vieressä jossa käytiin vähän shoppailemassa ja ostamassa ruokaa viikonlopuksi. Kun päästiin perille, meitä odotti ihana maalaishenkinen talo johon ihastuin aivan täysin! Danin vanhemmat olivat myös ihania ihmisiä! Me tehtiin Hannan kanssa kinkkukiusausta mikä onnistui hyvin ja kaikki tykkäs! Arvioitiin vaan perunamäärä vähän väärin ja Danin vanhemmille jäi ruokaa moneksi päiväksi :D Skye ja Bek teki hyvää kauraomenapaistosta jälkkäriksi.

Minä ja Hanna
Auringonlasku


Oli mukava tyttöjen viikonloppu. Pelattiin korttia ja laitettiin kasvonaamioita. Mun ajatukset oli kuitenkin aika paljon Suomessa, sillä lauantaina oli meidän Papan hautajaiset. Oli hyvä olla ystävien kesken ja rauhassa kun välillä tuli muutamat itkut itkettyä Papan vuoksi. Myöhään illalla mentiin katsomaan tähtitaivasta. Se näkyi tosi hyvin kun oltiin maalla, eikä näkynyt kaupungin valoja. Täällä näyttää että tähdet olis lähempänä maata kuin Suomessa. Linnunratakin näkyy selkeesti. Oli kyllä upeeta ja oltais voitu katsella tähtiä koko yö.

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdettiin ajamaan kotia kohti. Kingaroyssa on aivan mahtava maapähkinävaunu josta saa maailman parhaita maapähkinöitä! Maisteltiin siellä eri makuja ja päädyin ostamaan pussin kermatoffee-karamelli kuorrutteella. Ne oli niiiin hyviä! Kyllä harmittaa kun en ostanut niitä myös kotiin tuliaisiksi! Niitä ei saa mistään muualta kuin sieltä. Tai ilmeisesti niitä vois kyllä tilata myös netistä.. :D
Monty-koira, Hanna, minä, Bek ja Skye
 
 

Matkalla käytiin Coomba waterhole -uimapaikalla. Siellä oli uimapaikka johon pystyi hyppäämään kallion päältä. Mä lähdin muiden mukana kiipeemään kalliolle mut musta ei kyllä olis ollut hyppäämään korkeelta. Mun jalat tutisi ihan hullusti! Sain sitten hypättyä alimmasta mahdollisesta hyppykohdasta joka tuntui jälkeenpäin aika huvittavalta, että siihenkin piti kerätä rohkeutta, kun eihän se ollut ees korkeella :D korkeet paikat ei oo kyllä mun juttu!

 

Kotiin päästyäni päätin etten lähde tänä viikonloppuna mihinkään Gold Coastilta. Yksi viikonloppu on kiva viettää lähtemättä mihinkään. Tää viikko on mennyt taas harjottelussa tosi kivasti. Torstaina otin vähän kuvia rannalta.

 

Eilen vietin iltaa Skyen kanssa. Mentiin Sea worldiin, jossa ehdittiin kylläkin olla vain tunti kun se oli sulkeutumassa. Ei silti haittaa koska ostin passin jolla pääsen sinne ja pariin muuhun teemapuistoon niin monta kertaa kuin haluan! Näin delfiinejä, rauskuja, pingviinejä, pelikaaneja ja hain!! Sinne pitää mennä vielä uudestaan ajan kanssa! Sen jälkeen mentiin kävelemään rannalle ja Surfers paradiseen kiertelemään. Se on tässä ihan mun lähellä oleva alue rannan vieressä. Siellä on paljon mm. ravintoloita ja kauppoja. Kieltämättä se on kyllä aika turistirysä. Haettiin Fish and chips -annokset ja mentiin syömään niitä rannalle. Oli tosi kiva ilta!

 

Tänään oonkin sitten viettänyt laatuaikaa itsekseni. Menin aamulla rannalle ja sieltä Surfers paradiseen kiertelemään. Sieltä vielä takas rannalle ja kaupan kautta kotiin. Mun piti lähteä tänään harjottelupaikan tyyppien kanssa ulos mutta yks joutui töihin niin mennään sitten joku toinen kerta. Välillä on kivaa kun on tällasia päiviä ettei tarvi tehdä mitään ja saa vaan olla! Huomiseks voiskin sitten keksiä jotain hauskaa.. :) Hyvää viikonlopunjatkoa kaikille!


Australia Day

Pääsin viettämään 26.1. Australia Dayta Skyen luokse. Ohjelmassa oli mm. grillailua, uimista, kriketin peluuta, musiikin kuuntelua ja rentoa hengailua. Harmi vaan kun sattui olemaan sateinen päivä, niin ei päässyt nauttimaan auringosta.  Radioasema Triple J:llä on ollut parhaiden kappaleiden äänestys käynnissä ja Australia Dayna radioasema soitti Hottest 100 -listan ja sitä kuunneltiin sitten päivän mittaan. Se tuntui olevan aika iso juttu täällä asuville. Kaikki odotti että mille sijalle oma äänestyskappale on päässyt. Oli kyllä kiva ilta. Mä aattelin että Of Monsters And Menin Little Talks  -kappale olis voittanut kun se tuntuu soivan koko ajan joka paikassa. Ihan hyvin silti arvattu kun se oli sijalla 2. Tosta linkistä pääsee radiokanavan sivuille katsomaan musavideon ja koko Hottest 100 -listan.

Skye, minä, Hanna ja Bek

Skyen äiti oli tehnyt vaikka mitä hyviä ruokia!


Pavlova

Australialaisia herkkuja jälkkäriksi!  

Ihme kun mun kuvat on taas vähän ruokapainotteisia :D Oli kyllä hyviä ruokia! Sain maistaa ekaa kertaa kuuluisaa Australialaista Pavlova -kakkuakin. Jäätiin vielä Skyen luo yöksi porukalla. Oli kivaa!

Thank you Skye and your family for fun Australia Day and amazing food! :D

Brisbanen Manly


Muutama kuva Brisbanen Manly-alueesta jossa oltiin Skyen kanssa lenkittämässä niiden koiria :) 




perjantai 8. helmikuuta 2013

Kuvia!


Tässä muutamia kuvia täällä viettämästäni ajasta.

Bek, Hanna ja minä iltaa vietättämässä Brisbanessa.


Southbank

Southbank on Brisbanessa keskellä kaupunkia oleva hiekasta tehty uimapaikka. Hieno paikka! Sinne olis kiva mennä joskus päivälläkin uimaan.

Pääsin myös Somerset -järvelle, jossa kokeilin wakeboardingia! Se oli niiiin siistiä! Musta otettiin myös kuvamateriaalia laudan päällä mutta valitettavasti en oo vielä saanut niitä itselleni :D Tässä kuitenkin kuvia järven upeista maisemista.



 Käytiin Skyen kanssa kahvittelemassa meren äärellä.


 Ranta <3


Aamulenkillä.

...ja herkuttelua.


Tässä  mua lähellä on iso Pacific fair -ostoskeskus. Oon käynyt siellä muutamana päivänä. Siellä on mm. ihana Typo -kauppa josta ostin kuvassa näkyvän mintun vihreen kalenterin. Sieltä olis voinut lähtee kyllä kaikkee muutakin mukaan!


 


Oon nyt ollu harjottelussa kolme viikkoa ja oon tykännyt tosi paljon! Avustan kehitysvammaisia liikunta-aktiviteeteissa. Tähän mennessä harjottelupaikka on vaikuttanut unelma-työpaikalta. Täällä on mennyt muutenkin mukavasti. Asun talossa jossa mulla on oma huone. Keittiön ja kylpyhuoneen jaan 6-vuotiaan pojan ja tämän isän kanssa. Lämpöä on riittänyt mutta oon nähnyt myös millasia myrskyt on täällä päin. Tulvat ja myrsky on tehneet tuhojaan. Puita on kaatuillut ja rantoja ja kouluja on ollut suljettuina. Täällä on kyllä siitä huolimatta ollut tosi hienoa ja ihan hirvittää kun aika menee niin nopeesti! Tällä hetkellä on sellanen olo että voisin olla täällä vielä toisetkin kolme kuukautta. Tietenkin rakkaita tulee välillä ikävä mutta skype helpottaa asiaa. Nyt nukkumaan!